25.11.—29.11.2020

SIBELIUS-JATKUMO

PE 27.11. 20:00

Pori Film Festivalilla on kunnia järjestää kotimaan festivaaliensi-ilta Aarni Vaarnamon  elokuvasta Sibelius-jatkumo. Näytökseen saapuu tekijävieraita.

Kuvataideakatemian opinnäytteenä valmistunut teos on kiehtova elokuvan ja komiikan mahdollisuuksilla suvereenisti taituroiva filosofinen seikkailu, joka huolitellun äänisuunnittelun ja elokuvallisen visuaalisuuden vuoksi tulee ehdottomasti kokea suurelta kankaalta monikanavaäänin.

Elokuvassa lentäjäharjoittelija Aino lähetetään pienellä lentokoneellaan kohti napapiiriä tehtävänään etsiä salaperäinen maahan pudonnut avaruusluotain. Tehtävä etenee absurdien ja surrealististen tapahtumien siivittämänä, kun Aino joutuu pakon edessä etsimään vastausta modernin ihmiselämän kysymykseen. Aino, lennonjohto, sekä luotainfirman pomo lähipiirinsä kanssa päätyvät kukin omista näkökulmistaan valottamaan Suomen, Sibeliuksen, eurooppalaisen rationalismin ja pohjolan porojen luomaa jatkumoa kaoottisessa globaalissa nykytodellisuudessa. Lopulta tapahtumat syöksyvät valistuksen ja edistysuskon pimeälle puolelle, pohjoisen kansakunnan kollektiivisen alitajunnan syvyyksiin johon klassinen eurooppalainen järki ja logiikka eivät ylety.

Aika: Pe 27.11. klo 20:00

Esityspaikka: Finnkino Promenadi, sali 2

Kesto: 99 min

Kieli: suomi, ranska, espanja, italia saksa, ruotsi

Tekstitys: suomi

Ikäraja: 16

Liput: 10 euroa